Kävin tänään jonottamassa itselleni H1N1-rokotteen. Satuin eilen surffailemaan kotikaupunkini nettisivuilla ja huomasin, että kaupunki rokottaa terveysalan opiskelijat, jotka joko ovat kentällä tai menossa kentälle. Ja minullahan alkaa harjoittelu maanantaina. Ei muuta kuin toiselle puolelle kaupunkia tentin jälkeen jonottamaan. Jonoa oli ihan kiitettävästi, kun tulin puoliltapäivin paikalle, ja seisoskellessa tuli äkkiä kylmä. Kuuma tee termosmukissa auttoi tosin jonkin verran, mutta kieltämättä kadehdin sitä erästäkin jonottajaa, joka oli varustautunut kahdella lämpökerrastolla ja toppapuvulla.
Jonotuksen aikana sai näppärästi seurailtua ihmisten toimintaa. Jonon loppupäässä pidettiin hajurakoa toisiin, oltiin nätisti rivissä ja katseltiin lattiaa, kattoa, seinää tai mitä nyt milloinkin. Kunhan ei ainakaan sitä vieressä jonottavaa ihmistä. Mitä pidemmälle jono kulki, sitä enemmän siihen alkoi pakkautua ihmisiä, kunnes vähän ennen terveysaseman ovia jono muuttui massaksi, joka jutteli keskenään. Varsin positiivista siis.
Vähemmän positiivista oli joidenkin ihmisten julmettu härskiys. Kun ei kiinnosta jonottaa, tungetaan röyhkeästi suoraan ovelle ja haistatellaan niille, jotka kehtaavat asiasta huomauttaa. Ihmetyttää suunnattomasti se omanapainen minäminäminä -asenne, joka jotenkin oikeuttaa Juuri Minut menemään ohi siinä, missä toiset jonottavat liki kolme tuntia omaa vuoroaan. Kyllä, kolme tuntia ulkona. Onneksi ei ollut pakkasta. (Toisaalta ymmärrän osin niitä ohittajiakin, ei siellä ulkona ilokseen aikaa kuluttanut varpaita kylmettämässä.)
On ihan ymmärrettävää, että lapset ja raskaana olevat pääsevät jonon ohi, mutta en ihan hahmota sitä, miksi terveydenhoitoalan henkilökunnan ja riskiryhmäläisten pitäisi päästä jonon ohi. Kyllä kai yksi aikuinen ihminen jonottaa siinä missä muutkin, olettaen, että hänellä on kaksi tervettä jalkaa ja ymmärrys laittaa vaatteet päälle?
Mutta tulipa jonotettua, ja kolmen ja puolen tunnin odotuksen jälkeen sain piikin käsivarteeni. Mies saa piikin ensi viikon riskiryhmärokotuksessa. Lapsen tilanne onkin sitten hieman epäselvä; yli 3-vuotiaana hän kuuluu kolmanteen (vai neljänteen?viidenteen? - ei näistä pysy selvillä...) ryhmään, jonka rokotukset alkavat viikolla 48, jos alkavat. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että lapsen päiväkodissa on jo varmistettuja sikainfluenssatapauksia, eli rokotteet eivät ainakaan tässä kaupunginosassa missään tapauksessa ehdi ajoissa.
*****
Vaikka piikin otinkin, minulla on edelleen hieman ristiriitaiset tunnelmat asiasta. Jos olisin kotona lapsen kanssa, en välttämättä olisi piikkiä ottanut, sillä silloin olisin todennäköisesti pystynyt omalla huolellisuudella välttämään tartunnan. Mutta kun lapsi on päiväkodissa ja minä harjoittelussa, on riski vain vähän turhan suuri. Ja toki on rehellisesti myönnettävä, että taannoinen
pikkutytön kuolema pisti hieman ajattelemaan.
Aika näyttää, mikä on totuus H1N1-epidemiassa, valitettavasti vain aina on niin pirun helppo olla jälkiviisas. Kristallipallojen hankkiminen taas onkin hieman hankalampaa.
