...otsikko kuulostaa ihan siltä, kuin minut olisi päästetty hoidosta tai säilöstä armollisesti käymään kotona. :D No, tietyllä tavalla harjoittelupaikka tuntuu säilöltä, kun elämä pyörii sairaalan ja sen vieressä sijaitsevan asuntolan välillä.
Mutta tulinpa nyt käymään kotona. Pesemään pyykkiä, saunomaan, syömään sushia, HopLopeilemaan lapsen kanssa, äänestämään, ja mikä parasta: nukkumaan omassa sängyssä. (Ehdin myös tehdä itselleni tossukat. Toisinto Non-felted slippereistä, 120g Pirtin kehräämön vihreää hahtuvaa puikoilla 5mm. Pidän kovasti!) Omaa sänkyä ja tyynyä alkaa kummasti arvostaa enemmän kun joutuu nukkumaan pedeillä, jotka eivät omalle kropalle sovellu lainkaan.
On tosin tullut huomattua jo se, miten suunnattoman tylsää asuntolalla on. Vaikka omaa aikaa kaipaankin, on kuitenkin mukavampaa käpertyä sohvannurkkaan neulomaan ja kuunnella samalla lapsen eeppisiä seikkailutarinoita legoukkojen ja dinosaurusten välillä. Yksin hiljaisessa asuntolahuoneessa television tuijottaminen on kuitenkin aika masentavaa.
Huomenaamulla olisi jälleen suunta takaisin. Onneksi itse harjoittelu ohittaa kirkkaasti kaiken mahdollisen tylsyyden, mitä asuntolalla on tarjota. :)
2 kommenttia:
Mulla on sama edessä syksyllä, jos pääsen haluaami yliopistoon. Joudun välillä käymään toisella paikkakunnalla ja yöpymään siellä. Olen paljon miettinyt juuri tuota, että kuinka ankeaa on varmaan yksin siellä solussa/hotellissa, kun muu perhe on kotona... mutta aikansa kutakin. Kyllä sitä hyvän syyn vuoksi varmasti jaksaa, niin kuin itsekin totesit :)
Luulen, että yliopiston kanssa tilanne saattaa olla toinen. Silloinhan se koko opiskelijayhteisö on siellä, ja (halutessaan) sosiaalisten suhteiden solmiminen voi olla kohtuullisen vaivatonta. Minulla kun on tätä etä-asumista vain se seitsemän viikkoa (enää kuusi!), eikä tarvetta kaupungin tutkimiseen ja sosiaalisten ympyröiden luomiseen juuri ole, jää siellä vietetty aika juurikin asuntolan seinän tuijottamiseksi.
Lähetä kommentti