1/2012
iCover (malli on ihan omasta päästä, mutta pakkohan sillä nimellä on kikkailla)
Lanka ja menekki Kilafors Superwash, 21g
Koukku 3mm
Nappi Sysimetsä Design
Ihan vallan simppeliä kiinteää silmukkaa kiinteän silmukan perään, aikaa kului muutama tunti. Läppä ei ehkä ole ulkomuodoltaan se kaikkein elegantein, mutta toimii tehtävässään ihan oivallisesti. Oikeastaan olisin halunnut laittaa napiksi patinoituneen messingin värisen puolipallon, mutta totesin täysin litteän olevan ehkä kuitenkin näytön kannalta turvallisempi.
*****
Ylihuomenna matkaan toiseen kaupunkiin opintoihin liittyvään työharjoitteluun. Opettajan mukaan tämä on "opiskelijoiden mukaan niin fyysisesti kuin henkisestikin kaikkein rankin harjoittelu", joten taitaa olla tiukka seitsenviikkoinen edessä. Lapsi ei ole ihan tainnut sisäistää mitä äidin lähtö tarkoittaa, saa nähdä milloin todellisuus uppoaa tajuntaan... Minä taas olen tietyllä tavalla jopa hieman helpottunut kaukokentästä - jos kerran se on niin rankkaa, lienee ihan hyväkin olla normiarjesta erillisessä kuplassa ja keskittyä vain ja ainoastaan itse asiaan.
| Ready to go! |
(Tai no, melkein. Mukana kulkee tietysti myös kaksi keskeneräistä hieman isompaa neuletyötä, jotka toivon saavani tehtyä tämän reissun aikana. Katsotaan kuinka käy.)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti